top of page

Palautetta asiakkailta / お客様からの声

 

リンク / Linkit

 

Nainen

Suomi

Tokion matka oli ollut pitkään haaveissamme, ja niinpä päätimme suunnata sinne häämatkallamme. Pikku Kukan tekemän matkasuunnittelyn avulla onnistuimme löytämään meille juuri oikean tasoiset hotellit, mielenkiintoista tekemistä matkan jokaiselle päivälle sekä ennen kaikkea saimme tärkeitä käytännön vinkkejä. Ilman hänen apuaan olisi moni mielenkiintoinen kohde jäänyt näkemättä ja hyvä ruokapaikka testaamatta. Voin lämpimästi suositella Pikku Kukkaa jokaiselle Japanin matkasta haaveilevalle.

Elintarvikeala

Suomi

"Hoidot työsi nopeasti ja hyvin. Annoit myös ehdotuksia muutoksille, jotka koin tärkeäksi, koska en itse tunne Japanilaista kulttuuria hyvin."

Nainen

Suomi

Olin pitkään haaveillut Japanin matkasta kirsikankukkien aikaan, ja se toteutui vihdoinkin vuonna 2014. Oli suuri onni, että sain tavata hänen ennen matkaa, ja hän teki monipuolisen matkaohjelman, jonka avulla oli helppo toteuttaa ikimuistoinen matka. Yksi matkan hienoimmista hetkista oli visiitti japanilaiseen onseniin, kylpylään, jossa saimme kuumissa lähteissä istuen ihailla upeaa Fuji-vuorta. Tämä on yksi esimerkki Hänen loistavista matkavinkeistä - suosittelen häntä varauksetta!

Please reload

Jos olet kiinnostunut elintarvikealan konsultoinnista, clikaa.

Visit Lakeusをテーマにしたブログです。様々な季節でのこちらでの生活、イベント、気になったことなど気の赴くままに書き綴っています。

  • Wix Facebook page
  • Wix Twitter page
  • Wix Google+ page
bottom of page